3. toukokuuta 2015

Mustikkaherkkua

Tein vappuvieraille piirakkaa uudesta Pirkka-lehdestä löytyneen ohjeen mukaan. Tuli oikein hyvää ja maku jopa parani muutaman yön jälkeen.

Sitruunaiset mustikkaneliöt



Pohja:
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
Täyte:
540 g  maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1/2 dl sitruunamehua
1 rkl sitruunankuorta raastettuna
3 kananmunaa
Mustikkakerros:
400 g  mustikoita (pakaste)
2 rkl perunajauhoja
Pinnalle:
1 1/2 dl fariinisokeria
1 3/4 dl vehnäjauhoja
75 g voita
1 1/2 dl mantelilastuja

Nypi huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet muruiksi. Lisää munat ja sekoita tasaiseksi.
Taputtele taikina jauhotetuin käsin leivinpaperilla vuoratun pellin pohjalle. Ohjeessa oli 30 x 38 cm, itse käytin 24 x 31 cm vuokaa.  Esipaista pohjaa 175-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia.

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kaada seos  pohjan päälle ja jatka paistamista 20 minuuttia.
Sekoita sillä aikaa jäisten mustikoiden joukkoon perunajauhot. Ripottele mustikat tasaisesti tuorejuustotäytteen pinnalle. Nypi fariinisokeri, jauhot ja pehmeä voi keskenään ja lisää mukaan mantelilastut. Levitä muruseos mustikoiden pinnalle.

Paista vielä noin 30 minuuttia. Nosta lopuksi piirakka hetkeksi ylätasolle, jotta pinta saa hieman väriä. Jäähdytä piirakka ja leikkaa se pieniksi neliöiksi.

Piirakasta tulee aika tuhtia tavaraa, eli suht pienet palat riittävät hyvin. Kiva resepti kevään juhliin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti