25. marraskuuta 2014

Suklainen kahvikakku

Tukholmasta jäi käteen hauskat kakkukoristeet, jotka pääsivät suklaiseen kahvikakkuun. Synttärisankari ei niinkään välitä makeista kakuista, mutta halusin kuitenkin leipoa jotain.

Suklainen kahvikakku


170 g suklaata (laitoin 70 g valkosuklaata ja 100 g maitosuklaata)
200 g voita
1 dl sokeria
0,5 dl ruskeaa ruokosokeria
3 munaa
1 1/2 tl vaniljajauhetta
1/2 dl maitoa
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja

Koristeluun n. 50 g suklaata

Sulata suklaa vesihauteessa. Vaahdota pehmeä voi ja lisää se suklaasulaan.
Vaahdota sokerit ja munat. Yhdistä vaahto ja suklaaseos. Lisää taikinaan sihdin läpi kuivat  aineet sekä lopuksi maito. Sekoita taikina varovasti sekaisin.
Kaada taikina voideltuun ja (korppu)jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa n. 35 min.
Koristele jäähtynyt kakku, keitä kahvit ja nauti!

23. marraskuuta 2014

Arkiruokavinkkejä #2

Edellisen arkiruokalistauksen uudet reseptit on testattu Kurpitsakeittoa lukuunottamatta. Se jää kuitenkin vielä ajatuksena korvan taakse. Lohilaatikko oli niiiin hyvää!


Meillä minä hoidan yleensä kauppareissut ja aika pitkälti suunnittelen myös arjen ruokalistan. Ruoanlaiton hoitaa sitten jompi kumpi, minä tai mies, kumman aikatauluun se paremmin sopii. Meillä käytetään tosi vähän eineksiä, joten uudet ruokaohjeet on tietysti aina tervetulleita. Ja koska listaus toimi meillä hyvin uusien ohjeiden lanseeraukseen, niin tattadaa, tässä tulee jatko-osa:

Peruna-Pekonifritata - Edullista ja nopeaa. Tähän kylkeen vielä joku hyvä salaatti.

Tonnikalapasta - No joo, ei herätä mitään isoja intohimoja, mutta varmasti toimii arkipastana.

Lammasburgerit - Nämä menee kokeiluun heti!

Siskonmakkarakeitto - Joskus vaan tulee pakottava tarve tehdä siskonmakkarakeittoa. Ehkä siksi, että siitä tulee niin vahvasti lapsuus mieleen.

Muheva linssikeitto - Tämä menee taas kategoriaan "edullista"!


Onko teillä jotain hyvää luotto-ohjetta arkeen? Hyvät vinkit jakoon!

19. marraskuuta 2014

Punajuurikeittoa

Syksyn jälkeen jossain vaiheessa tulee se hetki, kun ne "perus"kasvikset alkavat maistua aika kauheilta. Siis ne, jotka yleensä kauppakassiin päätyvät. Esimerkiksi kurkku on tähän aikaan vuodesta aika turha ostos, on se sitten kotimainen tai ulkolainen. Jonkun aikaa niitä vielä tavan mukaan ostaa, mutta onneksi jossain vaiheessa tajuaa tarttua vaikka punajuuripussiin.

Punajuurikeitto



1 l kasvislientä
1 kg punajuuria

2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
timjamia

vuohenjuustoa

Keitä kuoritut ja lohkotut punajuuret kypsiksi kasvisliemessä. Soseuta keitto. Lisää kerma ja mausteet. Anna keiton kiehahtaa. Jos haluat, voit kuoria keiton päälle muodostuneen vaahdon pois, niin keiton pinta näyttää sileämmältä ja kauniimmalta.
Lisää keittoannoksen päälle vuohenjuustoa. 

12. marraskuuta 2014

Raakasuklaata maapähkinävoilla


Maapähkinävoilla täytetyt raakasuklaat olivat viimeksi suksee, joten nyt tein niitä koko satsin. Edellisellä kerralla maustoin osan suolatuilla manteleilla. Ohje on lähes sama kuin viimeksikin, eli perusohje löytyy täältä. Nyt jätin kaakaonibsit pois. Osa suklaasta sai päälle vielä rouhittuja Tiikeripähkinöitä. 


Tällä kertaa en tehnyt muoteilla, kuten kuvasta näkyy :)
Levitin suklaamassan ja pähkinävoin levyksi. Rouheita ja tuhteja paloja, joilla saa makeanhimon taltutettua. 

10. marraskuuta 2014

Joulufiilistelyä

Joulufiilistely alkoi tänään!  Inspiraatiota, kynttilöitä ja glögiä, niillä pääsee jo alkuun. Marraskuukin tuntuu mukavammalta, kun aloittaa jouluvalmistelut jo hyvissä ajoin, eikö? Ja minulle tämä on ajoissa, vaikka kauppoihin ensimmäiset joulujutut taisivat ilmestyä jo Lokakuun alussa. 


Kuvat: Pinterest, kotiliesi.fi




Kuva: www.clasohlson.com
Kuva: www.clasohlson.com

Ihanaa viikkoa !

9. marraskuuta 2014

Seeprakakku

En ole koskaan tehnyt Tiikerikakkua. Enkä kyllä tehnyt nytkään, vaan kokeilin Seeprakakkua. Pääsin uutta Maku -lehteä sivulle 21, kun tuli vastustamaton halu leipoa. Ja heti. Mutta ei siitä kuviosta ihan seepran raitoja tullut. Ohje Maku 7/2014-lehdestä, paitsi vaniljajauheen olen lisännyt makua antamaan:

Seeprakakku



4 munaa
3 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
2 1/2 dl öljyä

1 tl vaniljajauhetta

1 rkl kaakaojauhetta

1 rkl piparkakkumaustetta

Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri..Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta, kädenlämpöistä maitoa ja öljyä hitaasti vatkaten. Kaada puolet taikinasta toiseen kulhoon ja lisää siihen kaakaojauhe ja piparkakkumauste. Lisää vanijajauhe vaaleaan taikinaan.


Voitele ja jauhota 2 l (rengas)kakkuvuoka. Itse käytin Iloleipurin silikonivuokaa. Mittaa puolen desin mitoilla kumpaakin taikinaa vuorotellen vuoan vastakkaisille puolille. Ensin mitalliset vaaleaa taikinaan ja päälle mitalliset tummaa taikinaa. Kaada taikinat aina samoille kohdille. Jatka, kunnes taikinat ovat vuoassa.


Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista.
Säilytä kelmun alla jääkaapissa.



5. marraskuuta 2014

Arkiruokavinkkejä

Marraskuu on hieman lamaannuttanut mielialaa. Into tehdä uusia ruokia arkipäivän iloksi on saatava taas nousuun! Etsin  K-ruoka.fi -sivuilta muutamia ohjeita, joilla alkava kaamosväsymys karkoitetaan:

Kuva: k-ruoka.fi
http://www.k-ruoka.fi/reseptit/kanaquesadillat/ - Inhoan sanaa "lohturuoka", mutta hei, eikös tämä ole juuri sellaista?


Kuva: k-ruoka.fi
http://www.k-ruoka.fi/reseptit/pehmea-kurpitsakeitto/ - Voi olla, ettei muilla meidän perheessä olisi kiinnostusta tähän Kurpitsakeittoon, mutta tämä olisi aika kiva lounaskeittona. Kokeilen.


Kuva: k-ruoka.fi
http://www.k-ruoka.fi/reseptit/lohilaatikko/ - Lämminsavulohta en olekaan ennen käyttänyt laatikossa. Kuullostaa hyvältä!



Kuva: k-ruoka.fi
http://www.k-ruoka.fi/reseptit/pekoni-kanapasta/ - Pekonilla ei voi mennä vikaan. Vaihtaisin omaan versiooni eri tuorejuuston.


Kuva: k-ruoka.fi
http://www.k-ruoka.fi/reseptit/uuniperunat-ja-katkaraputayte/ - Uuniperunat unohtuu aina, nyt laitan kyllä ruokalistalle!


Ja nyt kun listasin nämä linkit tähän, niin ajattelin että näin voisi tehdä useamminkin! Näinhän ne reseptit kätevästi löytyy.

Mukavaa loppuviikkoa!

19. lokakuuta 2014

Raakasuklaa

Tein ensimmäisen raakasuklaakokeiluni ikinä! Ja tämä vaikuttaakin hyvältä aseelta taisteluun sokerikoukkua vastaan. Tein kahta erilaista makua, joista toisessa on maapähkinävoi-sydän. Toiseen rouhin päälle suolattuja ja paahdettuja manteleita. Perusmassa on molemmissa sama. Vinkkejä löytyy esimerkiksi sivulta raakasuklaa.com ja Sukkia ja suklaata -blogista, josta otin reseptin. Tein puolikkaan annoksen tuosta reseptistä, joten mitat ovat aika hassuja. Muottina käytin Ikean tähtikuvioisia jääpalamuotteja.

Raakasuklaa
(14 tähtikonvehtia)


50 g kaakaovoita
37 g hunajaa
43 g raakakaakaojauhetta
ripaus ruususuolaa
2 rkl kaakaonibsejä

Maapähkinävoita
Paahdettuja ja suolattuja manteleita (rouhittuna)

Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Lisää kulhoon hunaja. Lisää raakakaakaojauhe ja rouhaise mukaan suolaa. Sekoita niistä tasainen massa ja maista. Lisää nibsit ja sekoita. Kaada muotteihin ja ripottele päälle mantelirouhetta.  Maapahkinävoinokareen lisäsin puoliväliin täytettyyn muottiin ja kaadoin vielä päälle suklaamassaa. Sitten muotit pakkaseen n. puoleksi tunniksi ja maistamaan!


Makua ajattelin vielä viilata itselle sopivaksi ja mielessä onkin jo pari uutta visiota maustamiseen ja makeuttamiseen. Näistä muuten tykkäsivät myös tytöt 9. vee ja mies.




17. lokakuuta 2014

Terveisiä Tukholmasta!

Olimme viime viikonloppuna siskoni kanssa Tukholmassa pari yötä. Tukholma on kiinnostava kaupunki: kauniita katuja, kivoja putiikkeja ja hyvää ruokaa. Viikonloppu oli aurinkoinen, joten kaupungin tutkiminen kävellen oli ihan mahtavaa! Kaiken kaikkiaan meillä oli oikein onnistunut reissu. Tässä muutama vinkki muillekin :


Gildas Rum Södermalmilla : Persoonallinen kahvila, jossa on ihana valikoima leivonnaisia. Me otimme isot lounassalaatit, jotka riittävät taltuttamaan isommankin nälän. 


Leilas's General Store Östermalmilla, Mood Stockholm -kauppakeskuksessa. Leila Lindholmin kauppa oli minulle must -käyntikohde. Ei voi kuin ihailla, miten hän on onnistunut brändäämään itsensä niin hyvin. Kaupassa kaikki oli mietittyä ja viimesteltyä, ostosten pakkaamista myöden. Ostin kuvan vaaleanpunaisen, silikonisen nuolijan ja vaniljajauhetta :) Jos kukkaron pohja olisi loputon, olisin voinut ostaa kaupasta aikalailla kaiken..


Saluhallen Östermalmilla ruokafiilistelijälle. Lauantaina kauppahalli oli täpötäynnä ihmisiä, joten meidän kierros jäi aika lyhyeksi. Täällä olisi mukava syödä lounasta ja tutkia enemmänkin myyntitiskien tarjontaa.

Fotografiska - valokuvataiteen museo Södermalmilla. Tänne kannattaa varata aikaa ja voimia. Isot tilat ja vaihtuvia valokuvanäyttelyitä. 

♥♥♥

Näistä ja muista matkamuistoista on taas kiva ammentaa voimaa pimenevään syksyyn!

26. syyskuuta 2014

Kaurasämpylät ja Puolukkapiirakkaa

Pitkästä aikaa teen blogiin päivitystä. Aika on mennyt sairasteluun ja sen jälkeiseen väsymykseen. Tylsää, mutta nyt on onneksi taas vaihde päällä..

Leivontapäivänä tein ihania kaurasämpylöitä ja kokeilin Puolukka-Toffeepiirakka, johon löysin ohjeen Painted By Cakes -blogista.


Puolukka-Toffeepiirakka oli kokeilemisen arvoinen. Puolukoiden alla on kerros pehmeää kinuskia, joka taittaa marjojen kirpeyden ja happamuuden herkullisesti. En ole mikään puolukoiden ylin ystävä, mutta tämän ohjeen löydettyäni oli pakko käydä poimimassa marjat pihasta ja testattava. Toimii!
Kaurasämpylöiden resepti on täältä. Madame Edith -blogissa on paljon ohjeita, joista saa inspiraatiota leivontaan ja ruoanlaittoonkin.

Kaurasämpylät 
 (n. 16 kpl)


5 dl vettä
50 g hiivaa 
3 rkl öljyä
1 rkl siirappia
1,5 tl suolaa
3 dl kaurahiutaleita
n. 10 dl vehnäjauhoja

kaurahiutaleita sämpylöiden päälle.

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Lisää öljy, siirappi, suola ja kaurahiutaleet. Sekoita tasaiseksi. Sekoita mukaan jauhot.
Anna taikinan kohota n. puoli tuntia.

Tee kohonneesta taikinasta n. 16 sämpylää, sudi päälle vettä ja pyöräytä kaurahiutaleissa.
Anna kohota uunipellillä n. 30 minuuttia liinan alla.

Paista sämpylöitä 225 asteessa n. 12 minuuttia.


Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

10. syyskuuta 2014

Kasvissosekeitto

Aamulehdessä oli tänään juttua ruoan hävikistä. Keskimäärin 20-30 kiloa ruokaa jokaista suomalaista kohden päätyy hukkaan. Aika hurja määrä. Ehkä tästä viisastuneena tarkennan taas hieman omia ruokaostoksiani. Artikkelissa oli myös perusohje kasvissosekeitolle. Hain kasvimaalta erikoisia punajuuriani ( kyllä vain, tänä vuonna siellä on kasvanut ihania raidallisia punajuuria, joiden ulkonäköä ihailin Toukokuussa), paloittelin lisäksi porkkanaa ja laitoin kasvikset kiehumaan kasvisliemeen. Soseutuksen jälkeen mausteeksi suolaa, pippuria ja tuoretta oreganoa, liemeen lisäksi kermaa. 
Aika jännä kontrasti, kun keitto on keltaista, mutta maistuu punajuurelle..


Punajuuret on niin kivan näköisiä, että jätin sitä myös koristeeksi. Tässä lajikkeessa maku on muuten aika mieto.


Lisäksi hain pihalta taas lastin luumuja. Ja niitähän riittää. Vai onko ne luumuja ollenkaan? Työkaveri toi pihastaan hyvin samanlaisia ja sanoi niitä Kriikunoiksi...



7. syyskuuta 2014

Perunarieskat

Tein jämäperunamuusista rieskoja, jotka katosivat nopeasti parempiin suihin. Ohje on Arlan resepteistä ja rieskat valmistuvat nopeasti. Meillä on nyt jostain syystä ohra kovasti pinnalla. Harva se ilta tytöt pyytävät tekemään ohrapuuroa iltapalaksi. Ja hyväähän se onkin. Tässäkin ohjeessa ohra tuo mukaan omaa makuaan.

Perunarieskat
(12 pientä)


3 dl perunamuusia
1 tl suolaa
1 kananmuna
2 dl ohra(täysjyvä)jauhoja
1 dl vehnäjauhoja
Sekoita perunamuusiin ohra- ja vehnäjauhot, suola ja kananmuna. Leivo taikinasta pieniä rieskoja ja pistele niihin haarukalla reikiä. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla 13-15 minuuttia. 


Kivaa tulevaa viikkoa teille kaikille!

5. syyskuuta 2014

Täytetyt sarvet

To do- listalla on ollut jo pitkään täytetyt sarvet. Hellapoliisilta löytyi mainio ohje taikinaan. Osan vehnäjauhoista korvasin täysjyvällä ja margariinin sijaan käytin voita. Ja taas kerran - superhelppoa ja hyvää! 
Sanomattakin on selvää, että makuyhdistelmissä on vain mielikuvitus rajana.
Itse tein kahdenlaisia: Mozzarella-Basilika-Aurinkokuivattu tomaatti ja Juusto-Kalkkuna-Persilja.

Täytetyt Sarvet
(16 kpl)



4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
150 g voita
2 dl maitoa
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa

1 muna voiteluun
Seesaminsiemeniä / juustoraastetta pinnalle
Täytteet oman maun mukaan

Tee täyte/täytteet valmiiksi. Täytettä menee n. 1-2 rkl / sarvi.
Sekoita vehnäjauhot ja voi yhteen käsin nyppimällä. Sekoita joukkoon suola. Liuota hiiva kylmään maitoon  ja kaada jauho-voiseokseen nopeasti sekoittaen. Sekoita mahdollisimman vähän, mutta niin ,että taikina on tasainen. Älä lisää taikinaan jauhoja, vaikka taikina näyttää vaikeasti kaulittavalta...

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli se pyöreiksi levyiksi. Käytä apuna vehnäjauhoja. Jaa ympyrät kahdeksaan sektoriin.

Laita jokaisen taikinasektorin leveimpään kohtaan 1-2 rkl täytettä, käännä rulliksi leveimmästä kohdasta kapeimpaan, ja taivuta sarven muotoon..

Voitele sarvet munalla ja ripottele pinnalle halutessasi seesaminsiemeniä tai juustoraastetta.


Paista 225 asteessa  n.11-15 minuuttia tai kunnes sarvien pinta on kauniin värinen.


Täytteenä toisissa (8 kpl) on Mozzarella-Basilika-Aurinkokuivattu tomaatti, jota maustoin vielä hieman mustapippurilla. Mozzarella valuu helposti sulaessaan pois rullasta, joten sulje sarvet mahdollisimman hyvin. Päälle ripottelin Seesaminsiemeniä.
Toinen täyte on Juusto-Kalkkuna-Persilja. Näitä tuli myös 8 kpl. Juustona on Emmental-raastetta ja Kalkkuna on leikkelettä saksittuna. Savukalkkunapalasta saisi myös hyvän täytteen. Lisäksi laitoin täytteeseen vähän oliiviöljyä aurinkokuivatun tomaatin purkista, joka antoi myös vähän lisää makua. Juustoraastetta ripottelin myös sarvien päälle. 

Kivaa viikonloppua!

31. elokuuta 2014

Reeniä, reeniä ja reeniä!


Osallistuin viime syksynä elämäni ensimmäistä kertaa puolikkaalle. 21,0975 km - mikä uskomaton tunne saavuttaa maaliviiva koko matkan juosseena. Siitä innostuneena ilmoittauduin tämän vuoden tapahtumaan jo hyvissä ajoin. Välitavoitteena oli Toukokuun lopun Naisten Kymppi. Konkreettinen tavoite on ehdottomasti paras motivaattori. Se potkii lenkille silloinkin, kun mieluummin jäisi sohvalle makoilemaan. Se tietty päivämäärä huutelee takaraivossa ja vaatii suunnittelemaan harjoitusaikatauluja.

Tapahtuman lähestyessä epäusko ja -toivo hiipii ajoittain mieleen: olenko sittenkään harjoitellut tarpeeksi, olenko haukannut liian ison palan, riittääkö vauhti mihinkään? Kelloa vastaan en lähde juoksemaan, sillä jo matka sinänsä on voitto.  Mutta olisihan se mahtavaa, jos tulos olisi viime vuotta parempi. 

Eilen tein vuoden pisimmän lenkkini tähän mennessä, 18 km. Tuntui ihan hyvältä ja tsemppaava musiikki napeista antoi lisää voimaa heikkoina hetkinä. Ajattelin tempaista vielä toisen saman pituisen lenkin reilu viikkoa ennen h-hetkeä. Sitten kaikki voitava on tehty ja voi vain yrittää ottaa rennosti ja nauttia.

28. elokuuta 2014

Perunatortillat

Maku -lehti odotti eilen postilaatikossa ja lehdessä oli paljon inspiroivia ohjeita. Teemana oli tietenkin sadonkorjuu. Meillä on pihassa 4 luumupuuta, joten varsinkin uudet leivontaohjeet niiden sadon hyödyntämiseen ovat tervetulleita. Eli luumujen kypsymistä odotellessa..

Ensin kuitenkin pääsi kokeiluun perunatortilla. En ole mikään perunan suurkuluttaja, mutta tätä teki mieli kokeilla. Tortillan väliin iskettiin kinkkua ja kasviksia. Makua antoi kermaviiliin tehty tsatsikityyppinen kastike. Toimii. Mistään pikaruoasta ei tosin voi puhua, koska lättyjen tekoon meni aikansa. Kätevä emäntä tekisi tietysti taikinan edellispäivältä jääneestä perunasoseesta. Hyvää kannatti kuitenkin odottaa. Lapset kysyivät voinko tehdä näitä myös huomenna ♥ 

Perunatortillat
(8 kpl)

3 dl perunasosetta
2-3 dl vehnäjauhoja


Valmista perunasose tai hyödynnä edellispäivältä tähteeksi jäänyt. Sekoita perunasose ja vehnäjauhot taikinaksi. Taikinan tulee olla kimmoisaa ja helposti kaulittavaa. Jaa taikina 8 osaan ja kauli jauhotetulla pöydällä ohuiksi letuiksi. Paista kuivalla paistinpannulla molempiin puoliin kaunis paistopinta, n. minuutti/puoli. Tortillat kannattaa muuten paistaa heti kaulimisen jälkeen, etteivät ne tartu kiinni toisiinsa. Täytä ja nauti.

 
kuva: www.maku.fi

26. elokuuta 2014

Rahka-Kauraleipä

Viime viikolla meillä syötiin taas Namasten sämpylöitä, jonka reseptiä olen aiemmin kehunut parhaaksi leipäohjeeksi. Tälle viikolle etsin kauraisen leivän reseptiä ja kokeiluun pääsi Valion sivuilta löytynyt ohje. Tuli muuten hyvää! Rahka pitää leivän mehevänä seuraavinakin päivinä.



Rahka-Kauraleipä
(4 pyöreää leipää)

5 dl vettä
50 g hiivaa
1 rkl suolaa
2 rkl siirappia
250 g maitorahkaa
4 1/2 dl kaurahiutaleita
n. 12,5 dl vehnäjauhoja
50 g  voita

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja siirappi. Sekoita taikinaan rahka, kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja pehmeä voi. Alusta ja anna kohota n. 20 minuuttia.

Jaa taikina neljään osaan ja leivo pyöreiksi leiviksi. Ripottele pinnalle kaurahiutaleita ja paina samalla leipiä ohuehkoiksi. Kohota leipiä 30-40 minuuttia.

Paista 225 asteessa n. 15-20 minuuttia.

24. elokuuta 2014

Metsäretki

Aurinko paistoi päivällä niin hienosti, että innostuimme lähtemään pienelle retkelle lähimetsään. Mustikat oli poimittu, puolukat eivät olleet vielä kypsiä, mutta hyvällä tuurilla löysimme vähän Kanttarelleja. 



Tein huomiselle töihin lounaaksi Kanttarelli-pekonipastaa. Sipulit ja timjamin hain omalta kasvimaalta. Mun eväät tulee niin kirkastamaan koko sateisen maanantain! 


Hyvää alkavaa viikkoa!

22. elokuuta 2014

Punaherukkapiirakkaa välipalaksi

Arkeen on mahtavaa löytää uusia toimivia reseptejä, joilla voi ilahduttaa sateisena iltana tai vaikka näin perjantaina, kun koululaiset kolistelevat kotiin ja kaipaavat välipalaa.
Vaikka punaherukka ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, tein tätä Madame Edith -blogista löytämääni reseptiä jo toistamiseen tällä viikolla! Nopea tehdä ja katoaa lautaselta alta aikayksikön. Kookos tuo "peruspiirakkaan" luonnetta.


Punaherukkapiirakka

125 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl vaniljajauhetta
1 dl kookoshiutaleita
(1 tl leivinjauhetta)
2 dl punaherukoita

Tarjoiluun: vaniljajäätelöä (Lidlin Bourbon Vanilla on hyvää!)

Sulata voi ja vatkaa siihen sokeri. Lisää munat. Vatkaa taikinaan vehnäjauhot, vaniljasokeri ja -jauhe, kookoshiutaleet ja leivinjauhe. Ripottele päälle marjat ja kaada voideltuun (irtopohja)vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

Muutin reseptiä hieman: vähensin vaniljasokerin määrää ja laitoin vaniljajauhetta tuomaan makua. Nyt toisen kerran tehdessäni laitoin myös 1 tl leivinjauhetta. Makutuomarit sanoivat jälkimmäisen piirakan olleen parempaa, koska se oli kuohkeampaa. Itse ehkä pidin piirakan koostumuksesta hitusen enemmän ilman leivinjauhetta. Niin tai näin, tämä ohje tulee varmaan käyttöön jatkossakin. Ehkä ensi kerralla kokeilen eri marjoja.



Mukavaa viikonloppua!

20. elokuuta 2014

Ravintolapäivä 17.8.

Viime vuoden Elokuussa osallistuimme itse kolmen naisen porukalla Ravintolapäivään tehtaillen ihania juustokakkuja. Vaikka päivä oli menestys, päätimme jättää tämän syksyn väliin. Ehkä ensi vuonna?
Lähdimme kuitenkin tyttöjen ja siskoni kanssa viime sunnuntaina katsomaan Tampereelle Ravintolapäivän tarjontaa. Ja olihan sitä.

Valitsimme ensimmäiseksi kohteeksi Litukan siirtolapuutarhan aika pitkälti miljöön vuoksi. Päivä oli aurinkoinen ja puutarhat toinen toistaan kauniimpia - ihana paikka! Menimme syömään Intialaisen menun erään puutarhan pihaan. Lapset pitivät pehmeän makuisesta kanakeitosta ja me siskoni kanssa söimme pienen lautasellisen erilaisia ruokia. Siitä löytyi kana-pähkinäkastiketta, riisiä, jugurttikastiketta ja linssimuhennosta. Ihan ok annos, itse olisin maustanut hieman rohkeammin. 


Sieltä jatkoimme jälkiruualle keskustaan. Hämeenpuistossa oli aivan ihan kakkukahvila! Kadulle oli tuotu muutama värikäs tuoli & pari pöytää ja kerrostalon alimman kerroksen ikkunoista kakkuja tarjoilivat ystävälliset nuoret naiset. Kakkupalavalikoimasta oli suorastaan vaikeaa valita oma suosikkimaku. Otin Maapähkinä-moussen, joka oli todella hyvää.


Tässä kiteytyi juuri se, mitä minä haluan Ravintolapäivältä: rentoa tunnelmaa, iloisia ihmisiä, uusia makuja ja kokemuksia. Herkutellaan yhdessä ja nautitaan auringosta.

Pähkinävoi - Banaanismoothie

Blogissani olikin näköjään kesätauko! Ihanan kesän jälkeen on palattu taas takaisin arkeen. Uusien reseptien kokeilu on jatkunut myös kesällä ja yritän saada ohjeita päivitettyä myös tänne. 

Uusi lempivälipalani on Smoothie, jossa on maapähkinävoita, raakakaakaojauhetta ja banaania. Aah, mitä herkkua!


Ainekset tähän Smoothieen ovat melko suurpiirteiset. Ja määrät - ne vasta ovatkin!

Maapähkinä- / Cashewpähkinävoita reilu rkl
Banaani 1 kpl
Raakakaakaojauhetta pari tl
Turkkilaista jugurttia / Raejuustoa n. dl
Maitoa n. 1,5 dl

Minulla on Meridianin Maapähkinä- sekä Cashewpähkinävoita. Luomua molemmat. Tuotteiden maussa on selkeä ero verrattuna esim. Lidlin maapähkinävoihin. Lidlin maapähkinävoi toki ajaa hyvin asiansa monenlaisessa ruuanlaitossa, esimerkiksi Sataykastikkeessa tai kanakastikkeessa. Cocovin raakakaakaojauhe on minulle uusi tuttavuus - tuotteessa ihanan täyteläinen maku.

Mikä on sinun lempismoothie-makusi?



22. kesäkuuta 2014

Cashew-pallot

Loppukevät ja alkukesä ovat menneet huimalla vauhdilla. Naisten Kymppiä, helteestä nauttimista, kevätjuhlia, koululaisten kesälomapäiviä... Nyt kun Juhannuksestakin on selvitty ilman suurempia paleltumisvammoja, innostuin minäkin taas päivittämään blogia.

Aloitin reilu kolme viikkoa sitten sokerista vieroituksen kyllästyttyäni siihen, miten se aiheuttaa riippuvuutta. Toisaalta joskus on kiva saada kahvin kanssa jotain erityistä, joten kokeilin Maijan Makia-blogista löytämääni Cashew-pallojen ohjetta. 


Tässä vielä ainekset joilla itse tein pallot (ohje löytyy siis täältä)

7 kuivattua taatelia
1/2 dl vettä 
2 dl cashewpähkinöitä
3 rkl raakakaakaojauhetta
n. 1/2 tl / maun mukaan vaniljauutetta 

pinnalle kookoshiutaleita

Pyörittelin massasta noin 18 pientä palloa. Aika tuhtia tavaraa, joten kannattaa tehdä palloista melko pieniä.
Ostin CocoVin raakakaakaojauhetta ja ihastuin siihen heti. Sillä saa ihanan täyteläistä makua vaikka smoothieen. 
Toinen mainio tuotelöytö - ja minulle uusi tuttavuus sekin, oli vaniljajauhe. Sitä aion laittaa näihin seuraavalla kerralla, kuten alkuperäisessä ohjeessa olikin.


16. toukokuuta 2014

Pulled Pork

Kokeilin ensimmäistä kertaa ikinä: pulled pork - aivan mahtava ruoka, ei ihme että siitä on nyt kohistu jo pari vuotta. Tämä jää ehdottomasti ohjelmistoon, seuraavalla kerralla taidan tehdä samalla vaivalla tuplasatsin. Lisäksi tein Coleslaw-salaattia varhaiskaalista ja Pitaleipiä. Toimii! Tätä ei voi kutsua pikaruoaksi, mutta hyvää kannatti todella odottaa.
Pulled Porkin ohje on Maku-lehdestä.

Pulled Pork


1,2 kg porsaan kasleria

1 1/2 dl ruokosokeria
1 1/2 rkl suolaa
1 rkl jauhettua korianteria
2 tl inkivääriä

1 1/2 tl mustapippuria

Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen. 
Yhdistä suokosokeri, suola, korianteri, inkivääri ja mustapippuri keskenään.
Hiero mausteseos tasaisesti lihan pintaan. Laita liha uunivuokaan ja peitä vuoka alumiinifoliolla.
Kypsennä 110-asteisessa uunissa 5 1/2–6 1/2 tuntia, kunnes liha on todella mureaa.
Anna lihan vetäytyä jälkilämmössä tunnin ajan.
Nyhdä liha pienemmiksi paloiksi leikkuulaudalla kahdella haarukalla riipien.
Sekoita lihasuikaleet paistoliemeen.
Lisää halutessasi lihapalojen joukkoon hieman valmista BBQ-kastiketta.


Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua!

7. toukokuuta 2014

Kasvimaalle

Pinterestistä löytyy ihania inspiraatiokuvia kasvimaalle. Laitoin viime vuonna lavakauluksia ja istutin niihin. Tänä vuonna pitää jo tehdä laajennus. Kuvan kasvimaa on unelma: rehevä, värikäs ja, no, siisti...  Ihan tähän lopputulokseen en vielä viime vuonna päässyt, mutta jos vaikka tänä kesänä edes askeleen lähemmäs.

Kuva: www.bhg.com
Tämän kesän hitiksi on lehdissä povattu lehtikaalia. Pakkohan sitä on sitten kokeilla. Ostin jo pussillisen ja aioin kylvää ne suoraan maahan ilman esikasvatusta. Saa nähdä, onko lopputulos yhtä hieno.. Lehtikaali on monipuolinen, käy myös smoothie:en ja vaikka pakastettavaksi. Hauskaa päästä kokeilemaan!

Kuva: Pinterest
 Tänä vuonna aion myös kasvattaa punajuuria, tuollaista raidallista. Ihan mahtavan värisiä!

Kuva: Pinterest - fr.cuartoderecha.com
Kasvimaalla on tarkoitus kasvattaa myös pillisipulia, persiljaa ja salaattia. Viinisuolaheinä ja ruohosipuli ovat jo aloittaneet kasvunsa edelliseltä vuodelta. Kasvihuoneeseen tulee kirsikkatomaattia, chiliä ja yrttejä. Kasvihuonekurkkukin olisi kiva..
Aiotko sinä kasvattaa jotain parvekkeella tai kasvimaalla?

5. toukokuuta 2014

Ohrarievä

Kuivakaappia siivotessa tuli eteen pussillinen täysjyväohrajauhoja. Ohrarievä on tosi hyvää ja olen aiemminkin leiponut sitä hyvällä menestyksellä. Tuore leipä saa ihan arkisenkin perusjauhelihakeiton uusiin sfääreihin :)
(Ohje Myllyn Paras)

Ohrarievä 
(3 kpl)


5 dl vettä 
50 g hiivaa
1 tl suolaa
5 dl täysjyväohrajauhoja
5 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva lämpimään veteen. Lisää suola ja jauhot. Alusta taikinaksi. Kohota taikina peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Leivo taikinasta 3 pyöreää matalahkoa leipää ja kohota leivät kaksinkertaisiksi peitettynä. Pistele leipiä haarukalla ennen uuniin laittoa. Paista 250 asteiseessa n. 20 minuuttia kauniin ruskeiksi. 
Jos haluat leipiin pehmeän kuoren, pidä niitä leivinliinan alla uunista ottamisen jälkeen.


4. toukokuuta 2014

Sunnuntain urheilut

Jee, tein tänään (toistaiseksi) kevään pisimmän juoksulenkin, 9.3 km! Mahtava fiilis, kun loppukuussa häämöttävä Naisten Kymppi tuntuu todellakin taas saavutettavalta tavoitteelta. Miten se lenkille lähteminen vaan usein tuntuu niin vaikealta, vaikka aina lenkin jälkeen on tyytyväinen olo? Koskaan en ole lenkin jälkeen harmitellut, että tulikin lähdettyä...
Olipa muuten loistava ajoitus, kun kävin lenkillä heti aamupäivällä. Päivällä tuli räntää ja vettä oikein kunnolla.

Kuvat: asics.fi , nike.com ,stadium.fi
Selailin nettikauppoja ja etsiskein uusia treenivaatteita. Voiko urheiluvaatteita oikeastaan olla koskaan liikaa? Ei kai, nytkin tekisi mieli tarvitsisi ostaa vähän täydennysta ja saada piristävää väriä lenkkejä ilahduttamaan. Tykkään tosi paljon noista kuvassa olevista Nike:n urheiluliiveistä.

Mutta nyt on aika tehdä murusille iltapalaa ja alamme taas valmistautua alkavaan viikkoon.
Mukavaa sunnuntai-iltaa teillekin!


2. toukokuuta 2014

Kookos-linssikeitto

Olen tehnyt aiemminkin linssikeittoa ja silloin sain mainion vinkin Sanoin ja kuv(as)in -blogin Jenniltä. Siitä syntyi tämä ohje:

Kookos-linssikeitto


8 dl vettä
kasvisliemikuutio
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2.5 dl ruskeita pikalinssejä
chiliä (maun mukaan)
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
250 g Wok Mix Thai -pakastekasviksia
suolaa
mustapippuria

Kuumenna vesi ja lisää kasvisliemikuutio. Pilko porkkanat ja lisää kattilaan. Pilko sipulit ja kuullota ne kevyesti pannulla ennen kattilaan lisäämistä. Anna kypsyä n. 5  minuuttia ja lisää linssit. Lisää mukaan myös pakastekasvikset ja pilkottu chili. Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia. Lisää kookosmaito ja kiehauta keitto. Mausta suolalla ja pippurilla.

Pilkoin keiton päälle ruohosipulia, koska sitä näytti jo olevan kasvimaalla tuoreena! Kokeilin myös laittaa keittoon lorauksen sitruunamehua ja se antoi soppaan mukavan säväyksen. Chiliä kannattaa laittaa reilusti, sillä se sopii tähän hyvin. Itselläni on vielä viimevuotisia, oman tuotannon kasvihuonechilejä pakkasessa. Sato oli niin mahtava, että pilkoimme niitä rasiaan ja laitoimme pakkaseen. Se toimi: sekä maku että väri säilyivät ja chilejä on kätevä ottaa tarvittava määrä ruoanlaittoon.

30. huhtikuuta 2014

Iloista Vappua!

Tämän vuoden vappudonitsit saivat kinuski - ja valkosuklaakuorrutteen. Aika makeita tuli, mutta niin kai on tarkoituskin. Donitsien ohje tuntui olevan sama monella sivustolla/lehdissä. Tämän ohjeen otin Ruokapirkasta ja tein pieniä muutoksia. Kinuskikuorrutteen ohje on Lunni leipoo -blogista.


Donitsit
(27 kpl)

75 g voita
1.5 dl sokeria
3 kananmunaa
11.5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1.5 tl kardemummaa
1.5 tl vaniljasokeria
0.75 tl suolaa
1 dl maitoa
2 dl kermaa

Paistamiseen:
1 l rypsiöljyä

Kuorrutteeksi esim. sulatettua suklaata ja strösseleitä

Sekoita pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kermamaidon kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi.
Kauli taikina jauhotetulla pöydällä n. puolentoista sentin paksuiseksi levyksi. Ota muotilla tai lasia apuna käyttäen pyöreitä, n. 8 cm halkaisijaltaan olevia donitseja. Tee keskelle reikä esim. pullonkorkilla.

Kuumenna öljy teräskattilassa n. 175 asteeseen. Öljy on sopivan kuumaa, kun taikinanpala ruskistuu kauniisti noin minuutissa. Laita donitseja varovasti kuumaan öljyyn ja kypsennä 1-2 minuuttia. Käännä, kun pinta on kauniin ruskea. Kypsennä toiselta puolelta vielä n. minuutin verran. Nosta donitsit reikäkauhalla talouspaperin päälle.

Kuorruta jäähtyneet donitsit esimerkiksi sulatetulla suklaalla tai kinuskikuorrutteella ja koristele strosseleillä tai suklaalastuilla.


Iloista ja herkullista Vappua!