9. huhtikuuta 2014

Linssikeitto

Linssit ovat minulle aika vieras raaka-aine. Kaikessa edullisuudessaan ne kuitenkin houkuttelivat kokeilemaan uutta keittoreseptiä, jonka löysin Ruokalan sivuilta. Tein reseptiin pari muutosta ja näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt lisätä myös chiliä antamaan keittoon potkua. Ihan positiivinen yllätys nuo linssit. Teen toistekin.

Linssikeitto
(4:lle)


1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
500 g paseerattua tomaattia
1 punainen paprika
6 dl vettä
1,5 dl ruskeita pika-linssejä
suolaa
mustapippuria 
ripaus sokeria
1 tl makeaa savupaprikajauhetta
2 rkl punaviinietikkaa

fetamurua tarjoiluun

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Pilko paprika. Mittaa juustokumina ja korianteri kattilaan ja paahda niitä hetki. Varo, etteivät mausteet pala. Lisää öljy ja hienonnetut sipulit. Kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää kattilaan paseerattu tomaatti, pilkottu paprika ja vesi. Anna kiehua hetki ja lisää linssit. Keitä, kunnes linssit ovat pehmeitä, noin 15 min. Mausta keitto suolalla, pippurilla ja sokerilla. Soseuta ja lisää joukkoon paprikajauhe ja punaviinietikka. Anna keiton kiehahtaa. Tarjoa keitto murustetun fetajuuston kanssa.




2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, pitää ehkä kokeilla joku kerta! Chiliä kyllä kannattaa ehdottomasti laittaa, olen itse kokkaillut silloin tällöin punaisista linsseistä vähän vastaavaa soppaa, johon tulee linssien, chilin, valkosipulin ja kookosmaidon lisäksi valinnaisia vihanneksia sen mukaan, mitä milloinkin kaapista löytyy. Hyvää on sekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hyvältä, täytyy kokeilla! Linssejä olisi kiva käyttää niiden ravintoarvojen ja edullisuuden takia.

      Poista