23. kesäkuuta 2015

Vuoden keittokirja

Posti kiikutti viime viikolla tilaamani Henri Alénin ja Annukka Oksasen Vuoden keittokirjan ja se lunasti heti odotukset. Toivoin kirjalta uusia ideoita arkiruokiin ja niitähän kirja on täynnä. Parasta on se, että ohjeet innostavat käyttämään raaka-aineita, jotka eivät ole minulla kuuluneet siihen perus-settiin. Merkitsin jo monta reseptiä jonoon ja ensimmäisenä vuoroon pääsi Lempeä linssi-currykeitto. Lapset tykkäsivät, minä tykkäsin ja mieskin varmasti tykkäisi jos olisi ollut paikalla. Arkiruokaa parhaimmillaan helppoutensa ja edullisuutensa ansiosta. En melkein malta odottaa, että pääsen testaamaan kirjan muita ohjeita.

Lempeä linssi-currykeitto



3 dl punaisia linssejä
2 rkl voita
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
1 tl curryjauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
400 g hyvää tomaattimurskaa
n. 1 l kasvis- tai kanalientä
2 dl kuohukermaa
pari tippaa Tabascoa
suolaa ja mustapippuria

Huuhdo linssit ja jätä likoamaan hetkeksi. Kuullota hienonnettuja sipuleita voissa kattilassa kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää inkivääri, paprikajauhe ja curry. Pyöräytä seosta miedolla lämmöllä, mutta älä polta.
Lisää kattilaan linssit, tomaattimurska ja puolet kana-tai kasvisliemestä. Keitä miedolla lämmöllä kunnes linssit ovat kypsiä, n. 20  minuuttia. Lisää lientä niin, että ruoka pysyy keittomaisena.
Kun linssit ovat kypsiä, lisää kattilaan kerma, suola ja pippuri. Tarkista maku ja lisää pari tippaa Tabascoa.


Tätä kirjaa ei voi kuin suositella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti