30. maaliskuuta 2014

Paras leipäohje

Löysin noin vuosi sitten Sikke Sumarin Ruokaa rakkaudella-kirjasta reseptin, jonka rankkaan ehkä parhaimmaksi leipäohjeeksi jota olen kokeillut. Maukas, kostea, kuohkea, rapeakuorinen leipä ja muunneltavuus - ne tekevät tästä minun suosikkini. Ja kerrankin leipäohjeessa on riittävästi suolaa. Tällä kertaa kokeilin tehdä sämpylöiden sijaan pitkulaisia leipiä. Niitä tulee ohjeesta kaksi kappaletta.

Siken Namasten sämpylät/leivät


7 1/2 dl lämmintä vettä
30 g tuorehiivaa
1 1/2 rkl suolaa
1 1/2 dl ruisjauhoja
1 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 rkl auringonkukan siemeniä
11 1/2 dl vehnäjauhoja

Sekoita lämpimään veteen hiiva. Lisää nesteeseen jauhot, siemenet ja suola. Taikinasta kuuluu tulla melko löysää. Anna kohota kaksi tuntia. Nostele taikinasta kahdella lusikalla sämpylöitä uunipellille tai jaa taikina kahdeksi leiväksi. 
Tee sämpylöihin/leipiin viillot. Päälle voi huiskuttaa jauhoja. Paista 230 asteessa n. 35 - 45 minuuttia. Itse paistoin leipiäni 30 minuuttia ja hyviä tuli. Laitoin myös uunin alatasolle vuoassa vettä, joka Siken ohjeen mukaan antaa takuurapean kuoren.
Uunista otettuja leipiä ei saa peittää liinalla, jotta rapeus säilyy.

Ja vielä yksi Siken testattu vinkki: Olen kokeillut reseptiä niin, että kohottamisen jälkeen laitoin sen illalla jääkaappiin. Aamulla taikinan voi tosiaan nostella suoraan pellille ja uuniin. Aika mahtava aamunavaus, kun tuoreen leivän tuoksu houkuttelee aamupalapöytään!

26. maaliskuuta 2014

Ihan pihalla

Aivan mahtava aurinko! Kevät on ehkä lempivuodenaikani. Niin täynnä uutta energiaa ja valoa. Töiden jälkeen käväisin Honkasen puutarhalla hakemassa inspiraatiota.


Aurinkoisella seinustalla Narsissit suorastaan loisti keltaisena.


Sisällä sai ihailla upeita Orkideoita. Mukaan tarttui tulppaaniruukku ja keittiöön rehevä persiljaruukku.


Ilta oltiinkin sitten ihan pihalla. Kahvikin maistuu niin hyvältä linnunlaulua kuunnellessa.


Uudet tulppaanit pääsi uuteen ruukkuun. Ihanat!


24. maaliskuuta 2014

Pannareita välipalaksi

Joskus vaan pannarit on niin paikallaan. Näistä tuli superhyviä. Ohjeesta tulee aika monta pannukakkua, kun paistaa lettupannulla. Enemmän kuin riittävästi neljän hengen tarpeisiin. Alkuperäinen ohje löytyy myllynparas.fi.

Amerikkalaiset pannukakut
(n. 30 pientä pannukakkua)


3 munaa
3 rkl ruokokidesokeria
2.5 dl vehnäjauhoa
2.5 dl täysjyvävehnäjauhoa
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
200 g rahkaa
2.5 dl maitoa
0.5 dl voisulaa

Voita paistamiseen
tarjoiluun: marjoja ja vaahterasiirappia

Vatkaa munat ja ruokokidesokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola. Sekoita keskenään voisula, rahka ja maito. Lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja maito/voiseosta ja sekoita taikinaksi.
Paista lettupannulla paksuja, vajaan senttimetrin paksuisia lettuja. Kuumenna pannu ensin kunnolla ja laske sen jälkeen lämpötilaa, sillä pannukakut ottavat helposti liikaa väriä.
 

18. maaliskuuta 2014

Sämpylät ♥ Porkkana

Leivoin alkuviikkoon sämpylöitä. Niiden haasteena on se, että uudella reseptillä tehdyistä tuleekin pettymys ja sämpylät ovat seuraavana aamuna ärsyttävän kuivia. Lempiohjeeni on ehdottomasti Sikke Sumarin Namasten sämpylät, mutta nyt kokeilin jotain muuta. Tässä ohjeessa kosteutta ja makua antaa porkkanaraaste. Koululaiset tykkäsivät ja aina on plussaa, kun kasviksia saa ujutettua mukaan!  Alkuperäinen ohje löytyy myllynparas.fi.
Porkkanasämpylät 
(20-25 kpl)


5 dl maitoa
3,5 dl porkkanaraastetta
50 g hiivaa
2 tl suolaa
12 dl Sunnuntai kaurainen sämpyläjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Raasta porkkanoista melko hienoa raastetta. Sekoita raaste maitoon ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Liota nesteeseen hiiva ja lisää suola. Lisää jauhoja ja alusta taikina hyvin. Älä lisää taikinaan liikaa jauhoja, jotta sämpylöistä tulee kuohkeita. Sekoita lopuksi mukaan pehmeä voi. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.
Leivo taikinasta sämpylöitä ja anna niiden vielä kohota liinan alla. Paista 225 asteessa, uunin keskitasolla n. 10-15 minuuttia.

2. maaliskuuta 2014

Kahvikakkua

Teki mieli leipoa ja reseptiksi valikoitui Leila Lindholmin Vanhanajan omenakakku. Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku. Ja tulihan siitä. Mehevä, eikä omenan maku hallinnut liikaa. Raastoin omenan karkeaksi raasteeksi, joka hukkui mukavasti taikinaan. Paistoin kakun silikonisessa tähtivuoassa. Kaneli antaa hyvin makua ja miksei kanelin tilalle sopisi myös kardemumma. Päälle laitoin koristeeksi tomusokeria ja valkosuklaa-lastuja.


Omenakakku

3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g voita
1 dl maitoa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g mantelimassaa

2 isoa omenaa
2 rkl voita
2 rkl sokeria
2 tl kanelia

voita ja korppujauhoja vuokaan

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Raasta omenat ja paista pannulla sokerilla ja kanelilla maustetussa voissa, kunnes ne alkavat hiukan pehmetä. Anna jäähtyä. Vaahdota munat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Sulata voi ja lisää siihen maito. Lisää seos vaahtoon. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää jauhoseos siivilän läpi varovasti kääntelemällä vaahtoon.
Raasta mantelimassa ja lisää se taikinaan. Sekoita myös omenaraaste taikinaan. Älä sekoita liikaa, jotta kakusta tulee kuohkea.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paistoaika on n. 25-30 minuuttia uunin keskiosassa. Itse paistoin 30 min. mutta kakku olisi saanut olla vielä muutaman minuutin kauemmin. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla. Jäähdytä, koristele ja nauti.